maanantai 27. kesäkuuta 2016

Numerologiasta

Tämänkertainen aihe on numerologia, aihe, josta olen luvannut kirjoittaa jo blogin aloittamisesta asti. Nyt vasta tuntui siltä, että aihe on tarpeellista kirjoittaa julki. Tosin tässä itselläni ei ole sen kummempia tietoja, kuin mitä kirjoista löytyy.
Joskus tuntuu siltä, että näkee samoja numeroita joka paikassa; autojen rekisterikilvissä, kellon ajoissa jne. Minusta ainakin tuntuu, että itse katson kelloa AINA kun se on 11.11. Tai että kello on muuten vain 11:sta yli. Veikkaan, että aika monella muullakin on sama asia. Tänään viimeksi tietokoneen käynnistäessäni se näytti 11.11. Tuo 11.11 on muuten mestariluku, joka viittaa uuden vaiheen alkamiseen entistä korkeammalla tasolla. Uskon, että uusi vaihe on alkamassa/käynnistymässä sillä opiskelenhan parhaillaan lisää näitä henkisen polun asioita. Tuo luku oli itselläni välillä tauolla ja nyt jälleen siis näen sitä joka paikassa. Tästäpä sitten sainkin kipinän kirjoittaa/lainata Diana Cooperin kirjaa; 2012 ja sen jälkeen. Kirjassa on oikein hyvin kerrottu peruslukujen (1, 2, 3 jne) vaikutus sekä mestarilukujen eli sama numero kaksinkertaisena siis 11, 22, 33 jne. merkitys. Numerologiaahan voi käyttää myös siten, että lasket esimerkiksi oman syntymäaikasi ja -vuotesi numerot yhteen ja numero, jonka saat, kuvastaa persoonaasi. Oma lukuni laskettaisiin siis näin: 2+6+1+2+1+9+7+4=32=3+2=5. Jos luvuksi tulee jokin mestariluvuista (ks. jäljempänä), niin niitä ei lasketa enää yhteen, vaan voit olla vain onnellinen saatuasi erityisen luvun :)
Tässäpä siis lainattu Cooperin kirjasta peruslukujen ja mestarilukujen merkitys.

Peruslukujen vaikutus:

  1. ykkösen vaikutuksesta elämääsi kuuluu paljon uusia alkuja, tai sitten sinusta tulee vähitellen Alfa, ensimmäinen tai muuten hyvin yksilöllinen tai ainutlaatuinen
  2. kakkosen vaikutuksen myötä tulet hakeutumaan yhteistyöhön toisten kanssa, tai tekemään asioita pareittain tai etsimään sieluntoverisi
  3. kolmonen on erittäin henkinen numero, joka tuo elämääsi Pyhän kolminaisuuden energiaa. Se auttaa sinua pysymään järkkymättömänä, jotta voit maadoittua ja kurkottaa hengen maailmaan
  4. Nelosen vaikutus on vakaa. Se viittaa siihen, että perustat unelmasi ja toiveesi vakaalle pohjalle tai että pyrit toimimaan kaikessa oikeudenmukaisesti ja käytännöllisesti
  5. viitonen värähtelee viisauden tasolla ja saattaa edesauttaa näkijän kykyjäsi. Se auttaa laajentamaan näkemystä elämän aikana.
  6. Kuutosen vaikutuksesta saatat olla erityisen seurallinen, ja korkeimmalla tasolla etsit henkistä yhteisöllisyyttä ja pyyteetöntä rakkautta.
  7. Numero seitsemän merkitsee, että sinussa on ajattelijan vikaa, olet looginen mutta samalla avoin korkeammassa tietoisuudessa olevalle henkiselle tiedolle.
  8. Kahdeksikko on äärettömyyden numero. Se edustaa loputtomia mahdollisuuksia ja sen korkein mahdollinen vaikutus on luoda maailmanlaajuinen muutos.
  9. Yhdeksikkö kutsuu sinua henkisen haaveesi, valaistumisen ja jumalallisen viisauden puoleen. Se auttaa sinua viemään päätökseen jonkin tietyn asian oppimisen.

Mestariluvut:

 

Mestariluvut ovat sellaisenaan kokonaisuuksia, eikä niiden numeroita lasketa yhteen. Näissä erityisissä luvuissa on voimakas, korkea värähtely, ja maailmankaikkeus pyytää sinua huomaamaan ne ja toimimaan niiden edellyttämällä tavalla. Mestariluvuissa piilee tärkeä viesti sinulle. Oppaasi ja enkelisi varmistavat, että tulet kyllä saamaan ne tietoosi..
  1. on mestarin luku, ja sinun tehtäväsi on tarkastella huolellisesti elämässäsi ilmeneviä tilanteita ja ihmissuhteita. Tunnusta vastuusi näiden luomisesta elämääsi. Vain siten voit halutessasi muuttaa niitä.
    22. merkitsee mestarirakentajaa, toisin sanoen se tarkoittaa, että sinun on aika osallistua haluamasi kaltaisen elämän luomiseen. Toimi sii myönteisesti voidaksesi ilmentää toiveesi
    33. on Kristustietoisuuden luku, joten tämän luvun kautta universumi viestittää, että sinun tulee työskennellä Kristusvaloa apuna käyttäen.
    44. edustaa Kultaisen Atlantiksen värähtelyä, ja sinun olisi otettava käyttöön Kultaisen Atlantiksen energia myös omassa elämässäsi.
    55. on Metatronin värähtelyn luku. Se pyytää sinua kohottautumaan maallisen asenteen yläpuolelle ja työskentelemään yhdessä Metatronin kanssa korkeimman valaistumisen saavuttamiseksi. Muista, että hänen värinsä on kultaoranssi, joten ala virittäytyä hänen taajuudelleen ja kuunnella hänen lähettämiään viestejä.
    66. Hyväksy roolisi koko maailmankaikkeuteen vaikuttavana olentona. Kun näet luvun 66, sinua halutaan muistuttaa siitä, ettet ole pelkkä vähäinen persoonallisuus maan päällä. Olet valtava kosminen olento, jonka vaikutus yltää taivaisiin.
    77. Edustaa taivaan värähtelyä. Se kutsuu sinua leämään korkeampana itsenäsi seitsemännessä taivaassa. Sinun toivotaan viettävän mahdollisimman paljon aikaa yhteydessä maahan, enkeleihin, mestareihin ja maailmankaikkeuteen. Tämä on kutsu korkeamman valaistumisen tielle.
    88. kuvaa monadisi tai Minä Olen – olemuksesi eli alkuperäisen, jumalallisen kipinäsi värähtelyä. Tämä luku merkitsee pyyntöä sulautua Minä Olen -olemuksesi ikuiseen rakkauteen.
    99. merkitsee, että olet suorittanut kaikki maanpäälliset oppiläksysi.

Kun näet jonkin numeron kolminkertaisena, sen merkitys on sama kuin kaksinkertaisen eli mestariluvun, mutta korkeampivärähteinen. Esim. luku 333 tarkoittaa, että sinun on käytettävä toimissasi Kristustietoisuutta, mutta korkeammalla tasolla.

Aurinkoista kesän jatkoa ja eikun numeroita huomioimaan ja syntymälukuja laskemaan :)

  Elämä on sarja opetuksia jotka on elettävä, jotta ne voisi ymmärtää. 
(Ralph Waldo Emerson)

~ Anne ~


Ei kommentteja: