Enkelit olkapäälläni

Enkelit olkapäälläni - tatuointineitsyys meni :)

 Olen koko aikuisikäni haaveillut saavani/ottavani jonkun merkityksellisen tatuoinnin itselleni, mutta koskaan en sitä ole saanut aikaiseksi tehtyä. Tähän asiaan tuli muutos 40-vuotissynttäreilläni, kun sain yllärilahjana lapsosiltani tämän:

  Tatuointilahjakortin ja valmiiksi varatun ajan Iisalmeen Tino´s Tattoo:hun :)








Tatuoinnin kokokin oli tiedossa (suunnilleen) eli n. 8 x 8 cm. Sitten alkoi kova pähkäily siitä mihin ja minkälaisen tatuoinnin haluan. Vuosien aikana olin jo miettinyt valmiiksi sen, että kuvan täytyy kuvastaa kolmea ihanaa, kaunista tytärtäni. Lisäksi tiesin melko varmasti, että tyttäriäni parhaiten kuvaavat perhoset, jotka itselleni myös ilmentävät enkeleitä. Paikankin tiesin suurin piirtein - halusin kantaa tyttäriäni elämäni loppuun saakka sydämeni puolella "olkapäälläni".

En halunnut tuollaista neliön muotoista tatuointia, vaan halusin saada perhoset "pystyyn" lentämään. Tämä seikka vähän arvelutti etukäteen, lähinnä siksi, että onnistuuko tatuoinnin tekeminen siten, että tuo koko olisikin siis lähinnä 4 x 16 cm. No tältä pohjalta aloitettiin suunnittelu. Pyysin vanhimpia tyttöjäni tekemään luonnokset tatuoinnista. Keskimmäiseltä tulikin sitten näin mahtava tatuointiluonnos:

Roosa toteutti ajatukseni täysin! Kolme erilaista perhosta, jotka koon mukaan kuvaavat myös tyttärieni ikäjärjestystä. Tämän saatuani tatuointia ei tarvinnutkaan enää miettiä lainkaan! Jäin vain jännityksellä odottamaan helmikuun loppua ja tatuointiaikaa.

Itseäni huolestutti tatuoinnin ottamisessa vain se, että kuinka ihoni reagoi tatuointiin. Kaikista leikkauksistani on jäänyt järkyttävät arvet, sillä ihoni muodostaa erittäin mielellään arpikudosta. Luin kaikenlaisia kauhukertomuksia tatuoinneista ja pelkäsin eniten, että tatuoinnistani tulee epämääräinen arpimöykky. Tietenkin tatuoinnin ottamisen sattuminen jännitti myös. Ajattelin, että tatuointeja ei olisi niin monilla, jos se sattuu aivan tajuttoman paljon..

Vihdoin koitti jännittävä päivä! Omasta mielestäni en jännittänyt tai miettinyt asiaa, mutta siitä huolimatta edellinen yö meni koiranunta nukkuessa eli ilmeisesti alitajunta ainakin jännitti tatuoinnin ottamista...

Artisti Tiia otti luonnokseni vastaan ja ajatus tatuoinnin muodosta oli sopiva. Ainoastaan koko teki ongelmia sen suhteen, että perhosista ei voinut tehdä niin yksityiskohtaisia kuin Roosan perhoset olivat. Tiia etsi sopivia perhosten kuvia, jotka olivat luonnoksen kaltaisia ja löysikin tuohon isoimpaan perhoseen sopivan mallin ja myös pienempään. Keskimmäinen perhonen pääsi sellaisenaan tatuointiini. Lisäksi halusin perhosia yhdistämään "jotain koukeroita". Tiia lupasi yrittää ennättää tehdä nekin, sillä aika oli rajallinen tatuointiin. Suunnitteluun oli varattu yksi tunti ja toteutukseen yksi tunti. Itse alkujaan ajattelin, että perhoset menisivät siten, että isoin olisi alhaalla ja pienin ylhäällä, mutta Tiia kokemuksensa perusteella tiesi kertoa, että toisinpäin tatuointi on paremman näköinen ja paikaksi kun valikoitui lapaluun reunama, niin tuolla tavalla tatuointi menee muotojen mukaan.

Tiia teki luonnoksen minun odottaessani ja jännittyneenä tatuointilehtiä lukiessani. Vanhin tyttäreni Laura tuli tässä vaiheessa studiolle seurakseni jännittämään. Luonnoksen tehtyään Tiia siirsi sen selkääni oikeaan paikkaan ja tässä se nyt on odottamassa varsinaisen tatuoinnin aloittamista:

Sitten alkoi varsinainen "tikkaus". Ensimmäinen pisto pelotti, mutta se ei tuntunutkaan yhtään miltään! Jonkun ajan kuluttua sitten vasta alkoi tuntua enemmän. Välillä jopa sattuikin, mutta enimmän aikaa ei tuntunut pahalta.

Voisi sanoa, että tatuoiminen tuntui samalta kuin karvojen epiloiminen :) Ja Tiia lohdutti ennen tatuointia, että koska olen synnyttänyt, niin tatuointi ei ole läheskään niin kivuloista ja oikeassa oli :)

Laura oli henkisenä tukenani koko tatuoinnin ajan. Tatuoinnissa meni vähän yli tunti ja sain myös ne perhosia yhdistävät "viivat" tatuointiini.







Ja tältä se sitten valmiina näytti (ja näyttää edelleen), tosin nykyään ei enää noita pieniä veripisaroita siinä näy :) Ja värit ovat nyt tatuoinnin parannuttua tosi selkeitä. Isoin, vaaleanpunainen perhonen on Laura, keskimmäinen, liila perhonen on Roosa ja pienin, turkoosin värinen perhonen on Saara <3

  

Lopputulokseen olin enemmän kuin tyytyväinen! Kauan haaveilemani tatuointi oli totta ja nyt saan kantaa tyttäriäni perhosina (enkeleinä) mukanani olkapäälläni elämäni loppuun saakka!

Tatuointia hoidin todella tarkasti, ettei vain arpikudosta tulisi. Pelkäsin myös tatuoinnin kutiamista, sillä minun on todella vaikea olla raapimatta kutisevia kohtia. Onneksi tatuointi ei kutissut ja jos meinasi kutista, rasvasin sitä. Oli tosi hyvä, kun ei tarvinnut olla töissä, vaan pystyin olemaan kotona, sillä pystyin pitämään sellaisia paitoja, että tatuointi sai koko ajan ilmaa. Se varmasti auttoi sitä parantumaan niin hyvin. Tatuointia pitää myös rasvata monta kertaa päivässä. Ensimmäisen yön jälkeen tyynyliinastani löytyi perhosen siivet, että sen verran se eritti kuitenkin kudosnesteitä tms. Tatuointi oli aluksi hieman turpeessa ja punoitti, joten otin särkylääkettä, joka vei tulehdusta pois. Tatuointihan on avohaava. 

Nyt tatuoinnin ottamisesta on mennyt kaksi viikkoa ja tatuointi on parantunut hyvin. Vieläkin rasvailen sitä pari kertaa päivässä. Tiedän, että en koskaan tule katumaan tätä tatuointia, tyttärenikin sanoivat että tämä tatuointi on niin äidin näköinen <3 ja niin se onkin!

-Anne-