Ennen kuin ladoin pöytään kortit, niin sekoittaessani jokaisesta pakasta tippui yksi tai kaksi korttia. Yleensä pakasta kesken tippuvilla korteilla on jokin erityinen merkitys. Tulkitsin näiden tipahtaneiden korttien luonnehtivan koko tulevaa vuotta 2016. Tässäkin tapahtui jännä juttu, nimittäin kun tein pöytää toiselle vuoden puoliskolle, niin silloin ei tippunut yhtään korttia! Joten sain vahvistuksen ajatukselleni siitä, että tippuneet kortit olivat merkityksellisiä, koko vuotta kuvaavia kortteja. Nyt kun tein periaatteessa kaksi eri pöytää, niin teen myös postaukset kahtena eri kirjoituksena, jotta ei tule niin mahdottoman pitkää postausta. Sekoittaessa tippuneista korteista teen nyt ensin oman postauksen.
Vuotta 2016 luonnehtivat seuraavat kortit:
Tarot-korteista tippui Lanttien
seitsemän; symboloi odottamista, kärsivällisyyttä ja luottamusta
tulevaisuuteen. Joskus asiat kehittyvät kuin itsestään; niiden
eteen ei tarvitse ponnistella. Silloin on hyvä aika tehdä uusia
suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Kuvaa myös kykyä tehdä
tärkeitä päätöksiä intuitiivisesti ja luovasti. Opettele
näkemään asiat oikeassa valossa. Tiettyjä asioita elämässä ei
voi pakottaa; ne vain tapahtuvat, kun olet valmis. Opi odottamaan
kärsivällisesti ja harkitsemaan tarkkaan, onko aika kypsä. Jos
osaat arvioida oikein, sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin korjata
sato.
Viestejä enkeleiltä korteista tippui Arkkienkeli Uriel; Olet eheytymässä tunnetasolla ja valmis avautumaan suuremmalle rakkaudelle. Autan sinua päästämään sisimmässäsi irti vihasta ja katkeruudesta. Puhdistuminen ja vapautuminen voi tapahtua, jos ihminen itse niin haluaa. Nauti säännöllisistä meditaatiohetkistä.
Parantavat enkelit korteista tipahti kaksi; Meditaatio ja Varjelus; Hyödyt meditaatiosta erityisen paljon juuri nyt. Nauti säännöllisista meditaatiohetkistä. Kuulet enkeleiden äänen helpommin, kun hiljennät mielesi. Aloita jokainen aamusi hengittämällä syvään silmät suljettuina ainakin viiden minuutin ajan. Esitä enkeleillesi kysymys ja kuuntele sitten yhtä keskittyneesti kuin odottaisit vastausta rakkaalta ystävältä. Älä kuitenkaan pinnistele liikaa, sillä vastaus pakenee epätoivoista tavoittelijaa. Varjelus; Jumala, enkelit ja ylösnousseet mestarit rakastavat, suojelevat ja opastavat sinua. Et ole yksin, sillä he pitävät sinua silmällä tälläkin hetkellä. Olet turvassa!
Miten ihmeessä nämä kortit sattuivatkin tippumaan! Juuri näistä asioista sain viestiä yläkerrasta sunnuntain enkeli-illan istunnossa! Minua edelleen ohjataan tänä vuonna olemaan kiirehtimättä, asiat tapahtuvat, kun niiden aika on. Viime vuonna alkanut tunnetasolla eheytyminen jatkuu, ja meditaation tärkeydestä itselleni kertoivat Arkkienkeli Uriel ja Parantavista enkelikorteista tippui vielä täysin Meditaatioon liittyvä kortti! Nyt se on viimeistään uskottava ja keskityttävä sisimpääni ja itseeni säännöllisellä meditoinnilla. Olen myös pyytänyt enkeleiltä merkkiä, mikä olisi suuntani ja Enkeli-illassa mukana olleelta Gabriel-enkeliltä sai pyytää vahvistusta omalle henkiselle kehitykselle ja luottamusta omiin "kykyihin". Näin tein ja enkeleiltä kyllä tuli todella selvä viesti tuon illan aikana ja näiden korttien muodossa. Eli RAUHOITU JA HILJENNY SEKÄ HILJENNÄ :D
"Joskus
se, minkä uskomme olevan sattumaa, onkin todellisuudessa sitä,
että
enkelit ovat tehneet meille kepposen."
(Chrissie
Astella: Lahjoja enkeleiltä. Unohtumattomia kohtaamisia
enkelimaailman kanssa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti