keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Kevättä rinnassa

Ihanaa kevään alkua! Aurinko jo välillä paistelee niin, että uskottava se on - talvi on taittumassa ja kevät ja pian myös odotettu kesä on kulman takana!

Kevään alku on itselläni usein aika, jolloin tekee mieli ihan konkreettisestikin päästä eroon vanhasta ja samalla myös pimeästä talvesta. Aurinko tulvii sisälle ja näyttää kamalassa kunnossa olevat ikkunat täydessä kauheudessaan. Pari koiraa on nuuskuttanut keittiöerkkerin ja olohuoneen ikkunat puoleen väliin, joten ikkunoiden peseminen kuuluu kevätrutiineihini. Tosin vielä annan ikkunoiden hetken odottaa, sillä talviloma on enää kahden päivän päässä ja pääsen mieheni kanssa pitkästä aikaa (taitaa olla yli pari vuotta) kahdestaan käymään reissussa ja keskimmäinen tyttäreni miehensä kanssa tulee vahtimaan pesuetta :)

Mutta oikeasti kannattaa hankkiutua kaikesta vanhasta rojusta ja vaatteista eroon, joita kummasti pääsee kertymään (uskoisin) kaikille. Itse olen jo kuukauden ajan tehnyt raikkoamista vaatteiden suhteen. Vaatekaapissa on ollut ties kuinka kauan odottamassa "mahdollista käyttöä" vaatteita hyllytolkulla. Sieltä löytyy "farkkuja-joihin-mahdun-joskus-tulevaisuudessa" ja mieheni "pieneksi kutistuneita" vaatteita.

Lisäksi olemme saaneet aivan mahdottomasti lahjoituksena vaatteita pienille sijaispojillemme ja nyt oli aika käydä läpi myös ne vaatteet. Sain järjesteltyä vaatteet koon mukaan laatikoittain ja nyt on ihana, kun heti löytää oikean kokoiset vaatteet sitä mukaa kun pojat kasvavat. Vielä kun saataisiin tuo varasto valmiiksi, niin laatikot löytäisivät tiensä sen hyllylle sen sijaan, että nyt rojottavat kasassa eteisessä...

Mutta tyhjennysoperaation seurauksena vein yli kymmenen muovipussillista vaatteita UFF:n laatikkoon. Osaa omista vaatteistani myin hetken aikaa nettikirpparilla ja eräs nainen ostikin ison pussillisen vaatteita. Jotenkin tuo myyminen ei ole minun juttu, vaan vien mielelläni vaatteet suoraan lähetystyöhön. Tuntui tosi tyydyttävältä latoa pusseja laatikkoon ja tuntea konkreettisesti se, että pystyy näin auttamaan hädässä olevia ihmisiä. Toki apua pitäisi antaa muutenkin, mutta että pystyy edes pienen apuhiukkasen antamaan, niin siitäkin tulee hyvä mieli!

Kaiken konkreettisen lisäksi nyt olisi oiva aika päästää irti kaikesta vanhasta, joka ei enää palvele nykyistä olemustasi. Enkelit sanovatkin, että mikäli haluaa jotain uutta elämäänsä, on luovuttava vanhasta. Tässä asiassa voi hyvin pyytää Arkkienkeli Mikaelia avuksi katkaisemaan miekallaan kaikki vanhat sidokset, mm. suhteet ihmisiin, jotka voi jättää taakseen. Toki monella voi kevät myös olla aikaa, jolloin ajatellaan vaikkapa uutta työtä ja silloin olisi vain oltava valmis jättämään nykyinen työpaikka, jotta uusi työ voisi tulla elämääsi. En siis kehota ketään irtisanoutumaan noin vain ja jäävän odottamaan uutta työtä, vaan tarkoitan että ajatuksissa on jo jättämässä työpaikkaansa ja kuvittelee mielessään täydellisen työpaikan eli siis Vetovoiman lakia noudattamaan!

Titti Holmer sanoo kirjassaan Onnellinen nyt. Käytännön opas tietoiseen läsnäoloon seuraavaa: Päästä irti menneestä - Muistoissa eläminen merkitsee sitä, että ajatellaan asioiden olleen silloin paremmin kuin nyt. Silloin unohtuu myös yksi maailmankaikkeuden peruslaeista - laki kaiken muuttumisesta. Kaikki muuttuu koko ajan..... Älä siis juutu asiaan, joka tekee kipeää. Vaarana on jähmettyminen katkeruuteen ja keskittyminen suruissasi siihen mitä olet menettänyt sen sijaan, että suuntautuisit eteenpäin. Katkaise siteet ja luo uusia. Katso tulevaisuuteen.Päästä irti menneestä.


 
Kaikki muuttuu siis koko ajan ja tämäkin hetki on sen kirjoitettuani mennyttä. Kevät on uudistumisen aikaa ja nyt lähden siis matkalle uudistumaan henkisestä ja karkottamaan lopullisesti tämän talven pölyt jaloistani ja päästän samalla irti rankasta viime vuodesta. Matkan jälkeen alkaa varmaankin jälleen uuden näytelmän harjoitukset ja lisäksi aloitan kesäkukkien kylvämisen ja taimettamisen, jotta saan luotua jotain uutta ja kaunista kesäksi :)

Jätä menneet ja suuntaa katse tulevaisuuteen - Enkelit kannattelevat meitä ja haluavat meidän saavuttavan kaiken hyvän elämässämme <3

~Anne~


Ei kommentteja: